Tein tämän kakun syntymäpäivilleni vuonna 2008. Suklaa kovettui ja sitä oli vaikea leikata, mutta kakku pehmeni oltuaan jääkaapissa ja oli oikeastaan niin parempaa, vaikka se on tarkoitettu syötäväksi yhdeltä istumalta. Valitsin juuri tämän kakun, koska ystäviini kuuluu eräs keliaakikko. Toisaalta se oli hieman uhkapeliä, koska en ollut koskaan ennen saanut marenkia pysymään pursottimen suuttimen muotoisena. Käytin kakussa ensimmäistä kertaa uutta pursotintani ja ero oli merkittävä.
Vadelma-suklaapavlova
Marengit
3 kananmunan valkuaista
175 g hienoasokeria
1 tl maissitärkkelystä
25 g tummaa suklaata raastettuna/murusina
Täyte
175 g tummaa suklaata
4 ½ dl vispikermaa vatkattuna
350 g vadelmia
1. Piirrä leivinpaperille kolme suorakulmiota (10*25 cm) ja laita leivinpaperit pellille.
2. Vaahdota munanvalkuaiset ja sokeri. Vaahdon pitää pysyä kipossa, vaikka kääntäisit kipon ympäri.Kääntele vaahdon sekaan maissitärkkelys ja suklaaraaste. Pursota suorakulmioille vieri viereen marenkitankoja (10 mm suutin). Paista 140 asteessa 1 ½ tuntia. (Kauniimpi tulos tulee, jos vaihdat peltien paikat kerran.) Sammuta uuni ja anna marenkien jäähtyä siellä.
3. Irrota marengit varovasti leivinpaperista ja sivele kahdelle niistä suklaata. Anna jäähtyä.
4. Laita suklaalla päällystetty marenki tarjoiluvadille ja levitä kermavaahtoa ja vadelmia kerros. Laita toinen suklaalla päällystetty pohja päälle, levitä kermavaahtoa ja vadelmia. Laita kolmas pohja päälle ja levitä kermavaahtoa ja vadelmia sille. Lopuksi kakun päälle voi halutessaan valuttaa vielä vähän suklaata.
Ohje: Suklaaherkut (2007)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti