lauantai 26. joulukuuta 2009

Jouluhalko

Ajattelin aloittaa ensimmäisen blogini turvallisella ja hyväksi todetulla reseptillä eli joulun kunniaksi jouluhalko. Tästä herkusta on tullut jokavuotinen traditio perheessämme. Se maistuu paremmin aikuisen suussa. Rommin voi korvata punssilla. Resepti on Valion lehtisestä "Talven herkut pyhäinpäivästä jouluun" vuodelta -93.



Rusinainen jouluhalko

Pohja
4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
3 rkl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte
1 dl rusinoita
½ rommia
100 g maustamatonta tuorejuustoa (Viola)
1 rkl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
50 g rouhittua taloussuklaata
2 dl vispikermaa

Kuorrutus
3 dl vispikermaa
1 rkl kaakaojauhetta
1 rkl sokeria
1 tl rommia

Koristeet
kaakaojauhetta
säilykekirsikoita

1. Liota rusinoita muutama tunti rommissa.
2. Valmista pohja: Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet yhteen, siivilöi ne ja kääntele varovasti taikinaan. Levitä taikina tasaiseksi kevyesti voidellulle leivinpaperille syvälle pellille. Paista 225 asteessa 5-7 min. Kumoa pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja irrota paperi.
3. Valmista täyte: Hienonna rusinat, sekoita ne ja rommi tuorejuuston kanssa. Lisää suklaarouhe, sokerit ja vaahdotettu kerma. Levitä täyte kakkupohjalle ja kääri rullaksi. Leikkaa päät ja asettele ne oksantynniksi.
4. Vaahdota kerma. Sekoita sokeri ja kaakaojauhe ja sihtaa kermaan, mausta rommilla. Levitä vaahto kakun päälle ja sihtaa koristukseksi kaakaojauhetta ja asettele kirsikoita päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti