maanantai 4. tammikuuta 2010

Mansikkaleivokset

Kaupan mansikkaleivokset ovat aina olleet perheeni suurta herkkua. Minulle on tilattu reseptisarjaa, jonka nimi on Leivontaherkut ja jota julkaisee imp. Siitä löysin vihdoin reseptin, mutta se oli ehkä lievä pettymys. Pohja oli nimittäin turhan kuiva, siksi suosittelenkin leivoksien kostuttamista, vaikka reseptissä sitä ei mainita. Koska en omista neliön mallista irtopohjavuokaa, tein leivoksien sijaan kakun. Pyöreä vuoka on 2/3 neliön mallisesta, joten jos käytät pyöreää vuokaa, ota ainesosia 2/3 tästä reseptistä.



Mansikkamousseleivokset (12 palaa)

Pohja
4 kananmunaa
2 dl sokeria
3 rkl kuumaa vettä
1 vaniljatanko
n. 2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Mousse
4 liivatelehteä
250 g mansikoita
2 dl kuohukermaa
2½ dl maustamatonta jogurttia (ei rasvatonta)
2 dl tomusokeria
sitruunan mehu

Koristeluun
2 dl kuohukermaa
tuoreita mansikoita
mintun lehtiä

1. Vatkaa munat, sokeri ja vesi kuohkeaksi vaahdoksi. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet taikinaan. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi ja kääntele jauhot taikinaan ja kaada taikina vuokaan(24*24 cm, neliönmallinen irtopohjavuoka). Paista uunissa n. 20 min. Anna jäähtyä.
2. Valmista mousse: liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Soseuta mansikat ja vaahdota kerma kevyesti. Sekoita jogurtti, tomusokeri, sitruunamehu, kermavaahto ja mansikkasose keskenään. Purista vesi pois liivatteista ja liuota ne ½ dl kuumaa vettä. Jäähdytä. Sekoita liivateseos 2 dl:aan täytettä ja lisää sitten loput täytteestä. Sekoita hyvin.
3. Levitä mousse kakkupohjalle. Anna maustua jääkaapissa vähintään 2 tuntia ennen tarjoilua. Paloittele ja koristele kermavaahdolla, mansikoilla ja mintun lehdillä.
Muunnos: Sekoita ½ dl kaakaojauhetta ja 1 dl tummaa suklaarouhetta taikinaan. Käytä mansikoiden sijaan mustikoita.
Kakun voi pakastaa moussetäytteen kera.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Mansikka

Tämän kakun tein 19-vuotissyntymäpäivilleni viime kesänä. Kakku on samasta kirjasta kuin kaktuskakku (Mestari Aleniuksen kakkuklassikot [2008])ja sai suuret kehut ystäviltäni. Poltin vahingossa ensimmäisen pohjani ja tein toisen, mutta äitini ehdotti, että voisin leikata palaneet osat pois. Sitten minulla olikin kaksi kakkupohjaa ja päätin tehdä kakun puolitoista kertaisena. Se oli valtava, eikä mahtunut enää kakkukuvun alle. Vietimme syntymäpäiviä vielä mökilläni ja kuljetin kakkua autossa ja veneessä. Laitoin hammastikkuja pitämään tuorekelmua kakun pinnan yläpuolella. Yllättävän hyvin se kesti. Tukipahvia en käyttänyt, koska en sellaista omista ja ilmankin onnistuu, tosin koko aluslautanen oli sitten hyytelössä... Kakun tekeminen vie paljon aikaa, eikä se sovellu aloittelijalle.


Kuva on otettu ikävä kyllä kamerakännykällä, joten se ei ole aivan niin hyvä kuin voisi olla.

Karamansikka (6-8 hengelle)

Kakkupohja
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutus
1 3/4 dl omenamehua

Täytteet
1½ dl mansikkahilloa
200 g tuoreita mansikoita viipaleina

Mansikkakermahyytelö
3½ dl kuohukermaa
150 g tuoreita mansikoita soseutettuina
2 rkl tomusokeria
3 liivatelehteä
2 rkl omenamehua

Kakun pinnalle
300 g tuoreita mansikoita halkaistuna
2 dl valmista hyytelöä hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaan (käytin Multi)
punaista elintarvikeväriä
200 g lehdenvihreäksi värjättyä mantelimassaa

1. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri. Kääntele joukkoon siivilöidyt kuivat aineet. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun pyöreään tai sydänvuokaan, jonka halkaisija on 20 cm. Paista 180 asteessa 35-45 min.
2. Valmista mansikkakermahyytelö. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita kevyesti joukkoon mansikkasose ja tomusokeri. Liota liivatteet kylmässä vedessä pehmeiksi. Purista vesi pois ja liuota ne kuumaan omenamehuun. Sekoita nauhana mansikkakermaan.
3. Leikkaa pohja kolmeen osaan, aseta alle mansikanmuotoinen tukipahvi. Kostuta pohjaviipale kolmasosalla mehusta. Levitä puolet mansikkahillosta pohjalle ja puolet täytteeksi tulevista mansikkaviipaloista mansikkahillon päälle. Jaa mansikkakermahyytelö kolmeen osaan ja levitä yksi osa mansikkaviipaleiden päälle. Aseta seuraava viipale ja jatka ensimmäisen tapaan. Painele kevyesti päällimmäiseksi kolmas kakkuviipale ja kostuta lopulla mehulla. Jäähdytä muutama tunti jääkaapissa.
4. Päällystä jäähtynyt kakku ohuesti mansikkakermahyytelöllä. Leikkaa ja muotoile kakku mansikan muotoiseksi aloittaen karan kolosta ja nostamalla siitä saatu pala kakun päälle. Muotoile sivuilta saaduilla paloilla loppuun. Päällystä kakku lopulla mansikkakermahyytelöllä ja laita kakku jääkaappiin ainakin tunniksi.
5. Päällystä kakku mansikan puolikkailla aloittaen karan kolosta. Sivele kuumaa punaiseksi värjättyä hyytelöä ohuelti useampaan kertaan. Siisti reunat valumista.
6. Kauli vihreästä mantelimassasta 3-4 mm levy, josta leikkaat n. 7 lehteä. Painele lehdet karakolosta säteittäin ja pyöritä lopusta mantelimassasta kara ja aseta se paikalleen.