sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Kaktuskakku

Sain kirjan nimeltä "Mestari Aleniuksen kakkuklassikot” (2008) viime keväänä ylioppilaslahjaksi ja heti piti kokeilla. Näissä kakuissa oli jo aika paljon enemmän haastetta kuin Pirkan resepteissä ja tämän kakun leipominen vie paljon aikaa. Ohjeessa oli myös suklaakukka, mutta vein kakun mökille, enkä jaksanut enää siellä väsätä. Kostutin myös pikkuisen enemmän kuin ohjeessa sanottiin. Lopputulos oli aivan loistava, vaikka eräät pähkinä- ja kiiviallergikot protestoivat ja minulle huomautettiin, että tein kaktuksen piikeistä liian myrkyn vihreitä.



Kaktuskakku

Kakkupohja
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta
vihreää karamelliväriä

Kermahyytelö
6 ½ dl vispikermaa
3 rkl tomusokeria
1 dl Pisang-likööriä (banaanin makuinen hedelmä-yrttilikööri)
6 liivatelehteä
2 rkl omenamehua

Kostutus
3/4 dl omenamehua

Kiivi-karviaishillo
110 g kiivi-hedelmiä
110 g vihreää karviaismarjahilloa
(Korvasin karviaismarjahillon kiivihillolla, koska en löytänyt karviaishilloa edes Stockmannilta, lopputulos oli hyvä, mutta ehkä pikkuisen turhan makea.)

Päällystykseen
300 g mantelimassaa
vihreää karamelliväriä (tai osta vihreää mantelimassaa)
perunajauhoja kaulitsemiseen

Koristeluun
70 g kuorittuja manteleita
vihreää karamelliväriä

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi joukkoon kuivat aineet käännellen varovasti. Värjää vihreällä karamellivärillä. Levitä syvälle pellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa noin 8 min.
2. Laita liivatteet kylmään veteen. Vispaa kerma vaahdoksi ja erota pieni kauhallinen kakun päälle siveltäväksi. Sekoita kermavaahtoon sokeri ja likööri. Purista vesi liivatteista ja liuota liivatteet kuumaan (ei kiehuvaan) omenamehuun. Kaada nauhana vaahtoon samalla koko ajan sekoittaen.
3. Kuori kiivit, survo ja sekoita karviaismarjahilloon.
4. Leikkaa kakkupohjasta kaksi ympyrää, joiden halkaisija on 19 cm ja yksi pienempi ympyrä (voi muotoilla paloista, jos ei muuten riitä). Vuoraa tuorekelmulla 1,8 litran vetoinen puolipyöreä kulho (halkaisija n. 20 cm). Levitä kulhon pohjalle pari kauhallista kermahyytelöä. Laita pyöreä kakkulevy päälle ja kostuta omenamehulla. Levitä runsas puolet kermahyytelöstä pohjan päälle ja puolet hillosta kermahyytelön päälle. Laita seuraava levy päälle, kostuta ja levitä kermahyytelö ja hillo. Kostuta viimeinen levy ja laita se päällimmäiseksi kostutettu puoli hilloa vasten. Jäähdytä pohjaa mielellään useampi tunti.
5. Kumoa hyytynyt kakku ja poista kelmu. Sivele erikseen otettu kermavaahto kakun pintaan. Värjää mantelimassa vihreäksi ja kauli siitä 2-3 mm paksuinen levy, joka peittää koko kakun. Perunajauhot auttavat kaulitsemisessa. Nosta mantelimassalevy kakun päälle kaulimen avulla, painele se oikeaan muotoon ja leikkaa ylimääräiset osat pois. Siivoa mahdolliset perunajauhot kakun pinnalta. Painele viivat kakun pinnalle varovasti, jottei mantelimassa murru.
6. Keitä mantelit pehmeiksi, kunnes puoliskot alkavat irrota toisistaan (tai pystyt leikkaamaan mantelia). Leikkaa manteleista pituussuunnassa ohuita viipaleita ja keitä viipaleet vihreässä vedessä sopivan värisiksi. Kuivaa talouspaperin päällä väljästi. Asettele k

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti